|
|
Suuntaviivoja, lopettamisia ja käännekohtia Olavi Niemi s. 1955, musiikin tekijänä vuodesta 1959 |
| |||
   Minimoog |
Soitin nuoruuden innolla, kunnes... Alkuaan ajattelin, että minusta tulee muusikko. Kuitenkin armeija-aikana päätin lopettaa nelivuotiaasta harrastamani pianon ja muiden kosketinsoittimien soittamisen “tarpeettomana”. Yhtään enempää en haikaillut rock-yhtyeiden keikkaelämää, jota sitäkin tuli ennen armeijaa koettua; tuossa keikkaelämäntavassa olisi mennyt ainakin maksa ja kuulo - kumpi lie ensin. sävelten suhteet alkoivat... Varusmiespalveluksesta päästyäni kuitenkin sävelsin (animaatio, kun Olavi Niemi tuolloin säveltää) kaikenlaista (musiikkinäyte) ja kuvaan tulivat jälleen erilaiset yhtyeet. Päädyin myös tekemään yhteistyötä muiden kuin säveltaidetta tekevien taiteilijoiden kanssa. Näiden taiteilijoiden myötä tanssi- ja kuvataiteen vaikutus johti minut yhä syvemmälle modernismin (sävellysnäyte) ja avantgardismin vaikutuspiiriin. Kosketinsoittimet olivat vain yksi ilmaisun väline kaikkien muiden äänilähteiden joukossa. Kodistani (21,7m²), jota leikkimielisesti nimitin Laboratorioksi, löytyi nelisenkymmentä erilaista soitinta. Tilanpuutteen vuoksi nukuin lattialla.  Olavi Niemi studiossaan "Laboratoriossa" kuva: Derrick Frilund kiinnostaa niin nauhalla kuin paperilla... tai tietokoneella. Näihin aikoihin ensimmäiset kotitietokoneet tulivat saataville. Basicilla ohjelmoiminen tuntui siltä, että luovuuden rajana on vain oma kekseliäisyys. Silloin en vielä osannut kuvitella mitä mahdollisuuksia 20 vuotta, sadattuhannet miestyövuodet ohjelmointia ja monet mullistavat keksinnöt toisivat tullessaan. Joka tapauksessa kehitys lähti etenemään sellaista vauhtia, että mukana pysyminen eli jatkuva uusien laitteiden hankkiminen vaati rahaa niin paljon, että minulle ainoa mahdollisuus oli astua sivuun ja jättää studioiden kehittely vauraammille. Koneriippuvuus, koneiden rajoitteet ja haasteet, rahasta rimputtaminen... Studiotekniikka onkin sellainen nielu, että sen kanssa näperrellessä varsinainen "asian" eli taiteen tekeminen helposti unohtuu. Ja toinen taiteen tappaja on musiikkia ostavan asiakkaan miellyttäminen. Joskus vaikutti siltä, että asiakas oli lähettänyt lakeijansa toistamaan toimitusjohtajan tai viestintäpäällikön sanomaa vaikkapa näin: "haluamme tähän maalaishenkisen koneen ääntä" tai muuta vähemmän selkeästi ajateltua viiden sekunnin pituisen sävelteoksen sanomaksi. Toisin sanoen: en aina jaksanut inspiroitua tilaajan toiveita täyttämään. Tunsin tekeväni minulle tärkeällä asialla rahasta huorin. Rehellisyyden nimessä on sanottava, että tokihan tuossakin oli huippuhetkensä ja tuli tutustuttua upeisiin ihmisiin. Esimerkiksi mainostoimiston johtaja, joka totesi (kun olin ihmetellyt tililleni tulleen rahan määrää): "lisäsin laskusi summan perään nollan". Silti mielelläni luovuin enemmästä kammiossa ahertamisesta ja panostin julkisiin esiintymisiin ja yhteistyöhön muiden taiteilijoiden kanssa. vastaan elävät ihmiset ja esiintymiset... Valitettavasti äitini ei ole kirjannut keräämiensä, oheisen linkin takana olevien, 80-luvulta olevien minuun liittyvien lehtileikkeiden tarkempia päivämääriä tai lähteitä. Itselläni oli kuitenkin hauskaa, kun nämä vuosien takaa sain käsiini. Muistan miten ideaalia kaikki silloin oli. Lopulta omien konserttien (kuva konsertista vaihtoehtoisen taiteen festivaalilla) järjestäminen ja tekeminen osoittautui liian raskaaksi siihen nähden, mitä minulla oli voimia niihin sijoittaa. Hain apua konserttitoimistolta, joka otti minut listoilleen, mutta totesi ettei voi alani nimekkäämmillekään konsertoijille luvata kuin satunnaisia keikkoja. Kysymys konsertoimisen mielekkyydestä nousi vahvasti esille. (käänteentekevä konserttikokemus)  |
|
|||
  |
taiteilijan amokjuoksussa,... Vaikka aikahan toki kultaa muistoja. Rankkaa tuo aika oli. Vuorokausirytmini oli alkaen kello 7 herätyskellon soimisesta, Säveltäjä voi taiteessaan luoda universumeita ja käännellä niitä mielin määrin. Onko nyt ihme, jos tuossa työssä hieman väsyy. jos Elämä tosiaan on tällaista... Muistan noista ajoista myös, miten taiteilijaystävien perheet hajosivat eivätkä parisuhteet kestäneet. Syvissä vesissä pyörteet ovat voimakkaita ja aallot korkeita. (Eräälle taiteilijaystävälle psykiatri ehdotti taiteen tekemisestä luopumista, kun se on niin kiihdyttävää. Voi jospa psykiatri hyvä ymmärtäisit, mitä ehdotit.) Muistan nuoren lahjakkaan naisen kurssilta, jolla olin opettamassa puurtamista... 80-luvulla myös opetin “uutta musiikkikulttuuria tekemään” Helsingin Työväenopistossa. Kolme lukukautta jaksoin. Lopulta alkoi tuntua siltä, että voimani uuden musiikkikulttuurin tekemiseen (musiikkirituaalia käsittelevä kirjoitukseni) oli käytetty loppuun. Opiskelijoilla oli niin paljon muita kiireitä, etten saanut heitä mielestäni riittävästi sitoutumaan tavoitteisiimme. Näin ollen riittävää massaa musiikkikulttuurimme syntymiseen ei ryhmässämme muodostunut. Tällainen lienee aivan normaalia kulttuurin evoluutiossa. Opetustyössäni opin miten upeita, luovia ja herkkiä persoonallisuuksia meissä ihmisissä on. Aika paljon pyysin opiskelijoilta: astumaan harvojen käymälle tielle. Jos meitä olisi ollut tarpeeksi, yli kriittisen massan, meistä olisi ehkä tullut jonkinlainen muutosvoima ja toisiamme tukien olisimme päässeet edemmäs. Vaan matkahan jatkuu... uhrautumista... Ja melkoinen urakka vaihtoehtoisen musiikkikulttuurin, alternatiivisen estetiikan tekemisessä onkin. Jotta asia eläisi, olisi opetettava esittäjät, yleisö, kulttuurisihteerit, päättäjät... Kriitikoista sentään helpommin löytyi edistyksellisiä ja monipuolisesti sivistyneitä, joilla on edellytyksiä käsittää ja käsitellä vaihtoehtoisia taidemuotoja. ja ymmärtäjän etsintää... Yllättävissä yhteyksissä kohtasin Ihmisiä, jotka kertoivat taiteeni koskettaneen. Niin ikään iloitsin myös mahdollisuudesta monta vuotta esiintyä Alexandra Ionowan muistoa kantavan Ionowa-seuran vuosijuhlissa; minua koskettaa se, että on ihmisiä, jotka haluavat tehdä työtä ihmisten herkistämiseksi kauniille, herkille ilmiöille. normaalisuuden suuressa imussa... Ystävä Saksasta kirjoitti: “tule tänne, täällä pitävät sellaisesta musiikista, mitä sinä teet.” Päättelin kuitenkin, että nyt on aika elää elämää Suomessa; jätin musiikin tekemisen, tein seitsenpäiväistä työviikkoa yhtä aikaa useamman työnantajan palveluksessa, hoidin metsää, korjasin taloa, ostin Mersun. Opin ja koin paljon sellaista elämää kuin niin moni meistä suomalaisista elää. |
||||
 |
kompuroimista...
* * * Nyt on vuosia opiskelua takana, tutkinto kädessä ja kolme vuotta työtä digitaaliseen viestintään ja kuvankäsittelyyn liittyvässŠ ammatissa. Onpa uusikin edelliseen jatkoksi sopiva tutkinto tekeillä ja toivon mukaan kädessä vuonna 2011. Ainakin olisi aika uusia tämän sivuston ulkonäkö ja tehdä jonkinlainen portfolio opituista taidoista. |
