Oheiset kuvat olen ottanut alkaen heinäkuusta 2017, sen jälkeen, kun ostin omistamaani mutta hyllyllä lojuneeseen 5D mark 1:seen uuden akun. Jotenkin innostava näkökulman muutos; vähän kuin lomailisi mökillä kantoveden varassa. Mitenkään väheksymättä sitä, että ainakin pari tänä aikana ottamaani kuvaa onnistui aika kivasti ja saa jonkinlaisen jatkoelämän. Varmaan tästä ketjusta paistaa läpi, että olen hyvin mielissäni siitä, että uuden akun myötä mark I:stä jälleen tuli toimiva työkalu.

Lähikuva golfviheriöstä

Canon 5D mark I, polttoväli 16 mm, etäisyys kohteesta noin 30 cm, F8, 1/50 s, ISO 100.

Rahallisesti tänä päivänä suhteellisen arvoton 5D mark I. Kamera on julkaistu 2005 eli aika vanhaa tekniikkaa nykyajan mittapuulla, kun kehitys on nopeaa. Vaan edelleen "tottelee" kivasti ainakin minun kädessäni, tarjoaa täysikennoisen kuvakulman ja kuvaa jäsentävän terävyysalueen sekä tuottaa peräti 12,8 miljoonalla pikselillään ihan tarkkoja kuvia. (2005 kameraa kiiteltiin resoluutiosta.)

Ostin uuden akun Telefotosta Helsingin Liisankadulta, ja hyllyllä roikkunut värkki palasi eloon kuin parhaina päivinään.  (Mainitsen liikkeen tässä, kun Telefotosta tuo uusi akku löytyi suoraan hyllyltä, kun ohi kulkiessani tuli mieleeni sitä kysyä.)

Muutamalla kympillä toimiva kamera.  Tässä ei tosin ole itse puhdistavaa kennoa, eli - ellei sitä jo osaa - kennon puhdistamisen taito on jossain vaiheessa syytä opetella tai sitten olla suotta vaihtelematta objektiivia .

 

lähikuva golfviheriöstä

Olihan tätä kuvaa vähän käsiteltävä vanhan tyyliseksi, kun on niin vanhalla kameralla otettukin. 

Kuvan tausta on hurjan näköisesti vääntynyt, kun 16 millisen kuvakulma on niin laaja.

Kuvassa ei kaikki muutenkaan ole ihan sitä, miltä äkkiä näyttää. Etäisyys lipputolppaan on luokkaa 30 cm.

 

puutarha ylhäältä päin

Tässä malliksi kuva, jonka ainoa käsittely on RAWin kierrättäminen Canonin oman DPP-ohjelman kautta, kun internet-selaimet eivät RAWeja näytä. Pienensin kuvaa melkein neljännekseen alkuperäisestä.
Tässä kuvassa ei näy se, mikä isossa kennossa on parasta, kun haluaa jäsennellä kuvaa terävyssalueella. Näkyypä kuitenkin, että kuvaa syntyy tai siis...

1/100 s, ISO 100, aukko 6,3, 50 mm.

Ja juuri, kun olin sanomassa, että näitä kameroita saa halvalla (esim. 170 €), löytyi Amazonista hinta  :

5dmk1 myynnissä Amazonissa

 

yöllinen pysäköintipaikka ylhäältä

Yöllä otettu kuva. Käsivaralla otettu, ISO 1600, 1/30 s, F4, 105 mm.
Osoittautunut, että uusi akku jaksaa pyörittää tätä kameraa ja sähkökäyttöistä objektiivia hyvinkin pitkään. Tiedostot ovat pieniä, ja muistikortille mahtuu paljon kuvia.

Olen jotenkin hyvin viehättynyt tämän vanhan 5D:n pikseleihin niin rakeisemmissa yö- kuin siistimmissä päiväkuvissa.

Huomaan, etten ole ainoa 5D mark I:stä innoissaan:
12 Years with a Canon 5D Mk1 - Long term review - YouTube
10 reasons to get a Canon 5D mark 1 - YouTube

 

aita rannalla

Yllä yksityiskohta rannalla vastavaloon 5D mark I:llä ottamastani
kuvasta. Aita on kuvassa varjon puolelta ja (mielestäni) valottunut aika kivasti. Meri heijastaa auringon valon ja on taivaan lailla erittäin kirkas. Silti kumpikin erottuvat, toisistaan. Voimakas tuuli on sotkenut Itämeren harmaaksi mössöksi. Taivas on kuitenkin sininen. Kuvan terävyys- alue on aidassa - kuten huomaatte. Lisäksi ilman / vesihöyryn liike meren yllä huonontaa näkyvyyttä. Pilvet erottuvat aika kivasti - mielestäni.

Aika dynaaminen suoritus! Eikös olekin? Klassikolta!

rannan pilviä

Mainitsin, että pilvet erottuvat. Ette tietenkään nähneet niiden erottuvan, kun olin rajannut kuvan kohdasta, jossa pilvet mahdollisimman tasaiset. Yllä rajaus kuvan toisesta kohdasta.

 

vanhojen puutalojen reunustama katu ilta-auringossa

Pikkukaupungin pastoraali. Kunnon ihmiset kotona ilta-askareissa valmistautumassa yöpuulle iloisina siitä, että saivat nähdä tämänkin illan koiton.

 

rauniokirkko sisältä

rauniokirkko sisältä

Pahoittelen, että näyttää niin turistikuvalta. 

Vaan ihmetelkääpä hetki hämärässä huoneessa otettua kuvaa. Huoneen ainoa valolähde on ikkuna, joka näkyy tässä kuvassa. Ikkunasta näkyvä taivas on valotettu oikein eli ei puhki. Silti seinät ja lattia näkyvät kuvassa kuten tässä luonnollisuuteen pyrkivässä kuvan kehityksessä (raw->jpg) halusinkin.

Edit: Huomasin, että alkuperäinen kuva ei oikein erotu esimerkiksi iPadin näytöllä. Alempi kuva näyttää kuin päivällä otetulta.  Sama kuva, eri vaikutelma. Ja tässähän on vain tarkoitus ihmetellä klassikko-kameran suoritusta.

 

kissa korkeassa kasvustossa

Kas! Tuo tähtää minua Canon 5d mark I:llä. 

 

pellon päällä illan usva

Minulle kerrottiin, että tämän kameramallin kohina herkkyys ISO 800:saan asti on vielä siedettävä. Yllä oleva kuva eilisiltaisesta usvasta on juuri tuolla ISO 800:lla. 1/50s, F4, 73 mm käsivaralla. Oli jo aika hämärää paitsi taivaalla. Selkäni takana puut eli metsä varjostivat peltoa matalalta paistavalta auringolta.

 

kukkia ja kimalainen

Luin juuri artikkelin kimalaisista. Ne oppivat jopa käyttämään työkaluja ja tekemään päätelmiä. Nyt tutkitaan osaavatko ne myös laskea. Pitihän tuo ihme-veikko tietenkin ikuistaa 5d mark I:llä.

On vielä haussa, minkä objektiivin kameraan istuttaisin. En haluaisi vaihdella objektiivia, kun siitä pian seuraa tarve kennon puhdistamiseen. Ainakaan tien päällä en puhdistamiseen ryhdy. Pidän noin 80 millin polttovälistä ja sellainen makro olisi tässäkin kuvassa toiminut. Toisaalta kohde ehkä olisi lentänyt pois, jos olisin lähestynyt lähemmäs. Zoomi on monikäyttöisempi, mutta painavampi eikä siitä löydy valovoimaa. Toisaalta tässä kuvassa F 7,1 eikä syväteräyys vieläkään riitä kukan laidasta laitaan. Suljin 1/100 s, että nopealiikkeinen kohde olisi terävä. Zoomia ei tarvitse vaihtaa, jos haluaa sen rajoissa olevia polttovälejä.


Kuvassa polttoväli 105 - ja senhän tiesitte, että 5D mark I:ssä on kinokokoinen kenno.

Tässä kuvassa on mukana myös kameralle tekemäni väriprofilointi. (Jos silmäänne pistää, ettei ole ihan perus 5d:n värimaailma.)

 

Yllä nähtäväksenne koko ruutu. Objektiivi ei antanut tarkentaa lähemmäs eli rajata kuvaa ottaessa. Toisaalta kuvalle voisi olla käyttöä näinkin, että taustaa ja ympäristöä näkyy enemmänkin. En erityisemmin pidä sellaisista kuvista, joissa kohteen ympäristö on pelkkää käsittämätöntä vaikkakin ehkä kaunista bokehia.

 

vanhan talon ovi

5D mark1 venyy myös arkkitehtuurikuvaukseen. 

 

ilotulitus

Sallinette näyttää myös 5d mark1:llä ja uudella akulla vasta kuvaamani ilotulitulituksen. 1 s, ISO 100, 100 mm F4. Tässä osarajaus isommasta kuvasta, että näette tarkemmin, mitä kamera tekee.

 

punainen kukka

5D mark1 on myös kukkien ystävä. Tässä osa kukkakuvasta. Makrolla olisi päässyt lähemmäksi. Tämä kuva nyt kuitenkin zoomilla. 5D mark1 ja kukkasi väreineen loistavat kuvissa!

 

taivas ja pilviä

Eilen oli mielenkiintoinen sää. Pilvet ennakoivat ennakoimattomuutta.

Tässä eilisessä kuvassa näkyy myös 5d mark1:n ehkä ainoa ongelma. Kenno ei osaa puhdistaa itseään. Iso peili vispaa ilmaa niin, että jos peilikammiossa jotain on, se takuulla lopulta löytyy kennolta.

Alempaan versioon ympyröin pari kennolla olevaa hiukkasta, että näette, että minäkin näen niitä. 

Onneksi on mahdollista poistaa nuo kuvankäsittelyllä. Kuva kertoo, että olisi ryhdyttävä kennon puhdistushommiin.

Varokaa kennoa puhdistaessanne kennon saranoinnissa olevaa rasvaa. Jos onnistutte siirtämään sitä kennolle, edes kaikki kamerahuollot eivät rohkene ryhtyä sitä kennolta poistamaan. Viimeistään silloin, kun kennolla on rasvaa, viisainta kiikuttaa / toimittaa kamera  JASiin. Maksaa muutaman kympin, on sen arvoista.

taivas ja pilviä

JAS Tekniikka -huolto - JAS-kamerakauppa

 

siltavettä

5D mark1 kuvaa myös puhtaat vedet ja arvotyylikkään ympäristön pieteetillä.

lähes musta maisemakuva

Olipa hirmu myrsky illalla. Äkkiä alkoi koko talo heilua, ikkunat pullistella, pimeni ja vettä tuli ettei enempää varmaan olisi ilmaan mahtunut. Ei kun pihalle uhmaamaan viranomaisten suositusta pysyä sisällä. 

5D mark1 selviytyi myrskystä vauriotta. Kuvan kanssa kävi kuitenkin sellainen perin onneton, etten tajunnut manuaalisesti heivata ISOa 800:saan. Uudemmassa kamerassani on ISO-automatiikka, joka yleensä päällä. 5d mark I:ssä automatiikkaa ei ole.

Myrsky pimensi päivän yönpimeäksi, eikä kennolle tietenkään tullut paljoa valoa, ainakaan niin paljoa, että sattuneilla säädöillä olisi tullut kunnon kuvaa. Yllä olevan kuvan valotusta olen nostanut kuvankäsittelyssä erittäin paljon, jotta edes jotain käsitystä siitä, mitä 5d mark I on tallentanut alkujaan aivan umpimustaan kuvaan.

ISO-automatiikka on kyllä mukava ominaisuus. Juuri tällaisessa yllättävässä tilanteessa, kun täytyy oikeasti varoa muutakin kuin huonoja kuvia, on mukava jättää herkkyyksistä huolehtiminen automatiikalle.

edit: Vasta nyt huomasin tutkia, miten olin kameran säätänyt. En viitsi avata enempää. Oli muukin pielessä kuin ISO-arvot, Alla vielä näyttökaappaus, miten kuva näkyi Phase Onen Media Pro -ohjelmassa ennen ja jälkeen kuvankäsittelyn. Huomaatte, että tiedosto kävi raw-muunnoksen jälkeen Photarissa pienennettävänä sopiakseen nettiin nähtäväksenne. 

Phase One Camera Systems

 

kukkia vanhan näköiseksi käsiteltynä

Pidän isommasta kennosta fysiikan lakien mahdollistamien asioiden vuoksi. Jos mahdollista hankkisin todella isokennoisen kameran. Maksavat kuitenkin sen verran paljon, että hinnalla saisi parikin uutta perheautoa. Hyvin pienellä kennolla tässä kuvassa kaikki olisi terävää. Tässä tapauksessa F4 aukkokaan ei kasvata syväterävyyttä enempää, mitä tässä kuvassa näette. 5D mark1 taipuu siis runollisuuteenkin. Dynamiikkakin 8,2 EV.

Olen kerran pitänyt todella isokennoista ja kallista kameraa kädessä. Ainoa, mihin pystyin, oli pyytää, että joku ottaisi sen heti kädestäni ennen kuin vaikkapa putoaa. Miten sellaista raahaisi seikkailuihin, kun loppuelämän taloudellinen tuho olisi yhden lipsahduksen päässä?! Niinhän se tietenkin aina on: elämä hiuskarvan varassa. Mutta, että vielä lisäisi epäonnistumisen riskiä kameravalinnalla. Hmmm, jospa voittaisi Lotossa.

 

laiturin vieressä vedessä heijastuu metsä


5d mark1 filosofisena.


juomalasin läpi näkyy bambutabletti

5D mark1 pelittää myös arjen havainnoinnissa. Tämä kuva sopisi "mikä tämä on?" -kysymysleikkiin. Paljastan kuitenkin kivennäisvesilasin olevan kohteena. Vasemmalla salaattikulhoa. Yksityiskohta isommasta kuvasta, ISO 100, 1/80 s, F4, 82 mm. Väri pohjassa johtuu punertavasta kasvista, joka valon tulosuunnassa.

 

osin palanut puutalo

Canon 5D mark1 seuraa sinua rohkeasti paikkoihin. 


punertavia puunlehtiä

5d mark1 toimii myös herkissä hetkissä.

PS Syksy (2017) näyttäisi olevan tulossa.

 

5d mark1 kohtaa syyskuun kukkia. Osa isommasta kuvasta.

 

kohiseva kuva, rakeinen

Ihan pakko suurennoksesta näyttää, millaista on 5d mark1:den
kohina. Ymmärrättekö, että suorastaan pidän tuosta kohinasta? 

Kukka on hyvin hämärässä ja otos sangen alivalotettu.

 

tie puistossa, kuvan yläosa harmaasävyinen, alaosa värillinen

Talven halla jo hiipii pohjoisesta. 5D mark1 tallensi.

 

5D mk 1 pastelllisävyisenä, aivan suoraan kamerasta
normaalilla kehityksellä developerilla. Matalalta paistava
aurinko valaisee kukkaa.

1/125, F8, ISO 400, 67 mm

 

Meitä tietenkin kiinnostaa, miten kamera selviää äärilosuhteissa.
Tässä ei tietenkään ole uhkana jääkarhut tai jäihin vajoaminen.
Onpahan hämärää noin kello 18.40 lokakuun puolessa välissä.
Laskeva aurinko taivaanrannalla siis hieman auttaa lopputulosta.

1/80 sekuntia, F4 ISO 1800, 105 mm

 


5D mk 1 hieman haastavammassa valaistuksessa.
1/100 s, F10, ISO 100, 24mm